Ehdokkaani

Tuli kuitenkin mieleeni yksi sellainen aihealue, jonka suhteen ihan mieluusti suoritan roolini muiden valmiiksi asettamista vaihtoehdoista valitsevana subjektina - ja vieläpä teen valitsevasta itsestäni numeron pohtimalla isoon ääneen perusteluja eri vaihtoehdoille. Kyseinen aihealue on äänestäminen. Kiinnostavaa kyllä juuri äänestäminen on se valinta, jonka julkisesta vatvomisesta moni muutoin omia arjen valintojaan auliisti esittelevä ihminen kieltäytyy. Ilmeisesti moni muukin kuin minä kokee siis ehdokkaan valinnan eri asiaksi kuin normaalit kulutusvalinnat - riippumatta siitä kummantyyppiset valinnat kukakin tahtoo suorittaa mahdollisimmat matalalla profiililla.

Koska äänestäminen alkaa olla ajankohtaista, tahtoisinkin tässä saman tien julkistaa ehdokkaani, mutta ikävä kyllä horjun vielä jonkinasteisessa epävarmuuden tilassa. Olen pitkään pitänyt jotenkin ilmeisenä, että äänestän varmaankin Dan Koivulaaksoa. Tokikin tämä on aiemmat äänestystottumukseni huomioon ottaen hieman outo valinta (olen esimerkiksi yleensä pyrkinyt äänestämään naista, ja olen edelleen sitä mieltä, että senkaltaisen periaatteen soveltaminen olisi sinällään ihan perusteltua) - mutta olen vähitellen jotenkin vain vakuuttunut siitä, että ko. ehdokkaalla olisi politiikassa toimimisen kannalta juuri sopivassa suhteessa strategista arvostelukykyä ja tervettä vastahanka-asennetta. Sitten kuitenkin viikonloppuna selasin myös muiden ehdokkaiden sivustoja ja huomasin että Silvia Modigin vaaliteesit eivät ole yhtään hassummat nekään. Tyypin itsensä pitäisi kai olla teeveestä tai radiosta tuttu, mutta suoraan sanoen minulle ei nimi tai naama assosioidu yhtään mihinkään (paitsi joskus-jossain-olen-ehkä- tuonkin-nähnyt -tunteeseen). Tämä voi kyllä olla paras mahdollinen lähtökohta äänestämiselle, sillä sen perusteella mitä äsken googlettelin Modig on tuskin on työroolissaan sanonut mitään poliittisesti relevanttia. (Ja toisaalta olisi kai väärin leimata ketään sen perusteella, että hän typerän palkkatyönsä puolesta joutuu esiintymään julkisesti asiayhteyksissä, joissa epä-älyllistä otetta oletettavasti edellytetään.)

Toistaiseksi asiapohjaiset Modig-tietoni eivät oikein riitä äänestyspäätöksen pohjaksi, joten jos nyt heti pitäisi äänestää, se olisi kai se Koivulaakso. Mutta jos joku tänne eksyvä Modigin kannattaja tietää, mitä hän on valtuustossa puuhannut, kuulisin mielelläni. Joka tapauksessa kannustan lämpimästi kaikkia äänestämään niin Koivulaaksoa kuin Modigiakin. (Tiedän, ettei teitä ehkä hetkauta ketä suosittelen, mutta kannattaisi hetkahtaa, sillä juuri näissä asioissa minulla on erittäin hyvä maku.)

Aivan erityisen lämpimästi suosittelen heitä kahdessa tapauksessa.

TAPAUS 1: Jos aiot äänestää Paavo Arhinmäkeä. Arhinmäki menee läpi joka tapauksessa, ja kun tässä nyt on tämä suuri sukupolvisota käynnissä, niin strategisesti järkevää on jakaa vasemmiston ääniä useammalle täysjärkiselle ehdokkaalle ja täten varmistaa, ettei Arhinmäen ylijäämä-äänillä mene eduskuntaan joku niistä SENSUROIN TÄSTÄ NYT KUITENKIN NÄMÄ LUONNEHDINNAT. Vaan että menee juurikin Dan Koivulaakso tai Silvia Modig.

TAPAUS 2: Jos aiot äänestää vihreitä, mutta itsetutkiskelun myötä huomaat heti, ettei tämä aikomus perustu vihreiden talous- ja ympäristöpoliittisten kantojen huolelliseen punnitsemiseen vaan pikemminkin esteettis-identifikatorisiin seikkoihin. Toisin sanoen siihen, että ainoastaan vihreissä ollaan normaalilla tavalla arvoliberaaleja tavalla, joka vetoaa normaaliin arvoliberaaliin ihmiseen tämän varsinaisista poliittisista näkemyksistä riippumatta. Tähän kuitenkin huomauttaisin, että 1.) Politiikassa on kuitenkin kyse politiikasta ja 2.) Vaikka et jostain syystä haluaisikaan äänestyskäyttäytymiselläsi mitään muuta kuin ärsyttäää perussuomalaisia mahdollisimman tehokkaasti, ei vihreiden äänestäminen ehkä ole välttämätöntä siinäkään tapauksessa. Dan Koivulaaksollakin esimerkiksi on taustaa Vapaassa liikkuvuudessa; vaikea kuvitella mikä voisi olla persusilmin suurempi synti.

Ylläolevat ohjeeni tietenkin pätevät vain siinä tilastollisesti epätodennäköisessä tapauksessa, että äänestät Helsingin vaalipiirissä. (Jos taas sijaitset esim. Pirkanmaalla, suosittelen Anna Kontulaa.)

Tuolla vasemmiston vaalisivuilla vaellellessa tuntuu kyllä kuin jotain deitti- tai työpaikkailmoituksia selaisi: on luonteenpiirreluettelot ja kaikki! Heikki Patomäelle täydet pisteet siitä, että hän oli vaalipiirinsä ainoana suoraselkäisesti kieltäytynyt "luettele kolme ominaisuuttasi" -kysymyksestä ja korvannut ominaisuudet toteamuksella “paras argumentti voittakoon”. (Jos minä äänestäisin puhtaasti esteettis-identifikatorisin perustein, äänestäisin kyllä varmaan muutenkin Heikki Patomäkeä. Mutta enpä äänestä.)

Älkää pakottako valitsemaan

Vaikka en periaatteessa mitenkään vastusta sitä, että standardoidut ketjut myyvät nälkäisille kaupungissaliikkujille täytettyjä patonginpaloja, en ole monta kertaa asioinut Subwayssä, sillä jotenkin minua jo ensikokemalta suunnattomasti ärsyttivät ne siellä suorastaan koomisiin mittoihin venytetyt valintarituaalit. Asiakkaan tehtävä on valita erikseen ainesosat, joista annos koostetaan, ja jopa noinkin yksinkertaisen ja arkisen tuotteen saadakseen täytyy ottaa kantaa lukemattomiin kysymyksiin. Samanlainen meno tuntuisi olevan esimerkiksi yhä useammassa sellaisessa kahvilassa, josta saa salaatteja. Salaattiannosvalikoimaa ei haluta tehdä valmiiksi, vaan asiakas pannaan koostamaan salaattinsa osista, siis omien paatuneiden ennakkoluulojensa mukaiseksi. Hämmentävää. Jos menen kahvilaan nauttimaan salaaattini, niin tausta-ajatuksenani luonnollisesti on, että joku kulinaria-alan ammattilainen tietää minua paremmin mikä ainesosa sopii yhteen minkäkin muun ainesosan kanssa ja mikä kastike sopii millaisiinkin ainesosayhdistelmiin. Näin minulle voidaan tarjota harkittu, hyväksi havaittu elämys, jota en olisi ymmärtänyt pyytää mutta josta huomaan pitäväni. Tätä varten ammattilaisen ei tietenkään salaattiannosten kyseessä ollen tarvitse itse olla asiakaspalvelussa - riittää että hän on kertaalleen vaivautunut suunnittelemaan tarjottavat annokset. Muutaman perusyhdistelmän siis.

Juuri ruoka-asioissa minun on helppo uskoa pitäväni ihan niistä samoista makuyhdistelmistä, joista ihmisten on havaitu tilastollisesti pitävän. Jos asiakas ei hyväksy tätä luottamusta lähtökohdakseen ja tietää itse paremmin, hän on toki aina voinut antaa erityisohjeita siitä, miten juuri hänen annoksensa tulee tehdä ruokalistasta poikkeavalla tavalla. Mutta miksi tässä yritetään antaa kaikille snobbailurooli? Tai ehkä se rooli pikemminkin viedään pois yhtäläisesti kaikilta tekemällä yksilöllisestä mausta niin tavallista, että se on otettava oletusarvoksi jopa pikaruokapaikoissa?

En tiedä miten päin tämä menee - mutta jotenkin tämäkin ilmiö tuntuu liittyvän hinkuun lisätä myös niitä vakavampia valinnanvapauksia. Siis koskien esimerkiksi juuri lääkäreitä. Ja valitseminen tarkoittaa aina hirveästi ylimääräistä lisätyötä (tiedonhakua) jokaiselle tehtävänsä vakavasti ottavalle valitsijalle.

Totta puhuen en kuitenkaan koe vaihtoehtojen joukosta valitsemista kiusalliseksi vain siihen liittyvän ylimääräisen työn ja vastuun vuoksi, vaan myös koska se koettelee turhamaisuuttani. Kaikenlainen valitseminen tuntuu lähtökohtaisesti vähän nöyryyttävältä, sehän nyt on alamaisen toimi par excellence. Juuri valitsemisaktissa tulee osoittelevalla ja räikeällä tavalla ilmi, että joku muu taho on muovaa ensin vaihtoehdot valintaani varten; itse valintatapahtuma tuntuu ensisijaisesti kyseisen tahon vallan pönkittämisrituaalilta. Siksi pidän sellaiset rituaalit mieluiten häveliäästi pienimuotoisina ja valitsen ihan vaivihkaa, salaa itseltänikin. Kun selitän itselleni, että en muka ole ylipäätään tehnyt elämässäni mitään "valintoja" eri "vaihtoehtojen" välillä, tunnen oloni jotenkin...no, eheämmäksi ja autonommisemmaksi. Olennoksi, joka vain vääjäämättömästi toteuttaa omaa sisäistä olemustaan kulloisissakin ulkoisissa olosuhteissa.

En tiedä onko valiintatilanteiden kokeminen nöyryyttäviksi vain oma perversioni. Ehkä ihmisillä vain on omat syynsä esiintyä urheasti kaikkitietävinä valitsijoina ko. tunteesta huolimatta. On joka tapauksessa vaikea välttyä vaikutelmalta, että jokin epämääräinen kammo tai paheksunta modernia asiantuntijuuteen perustuvaa työnjakoa kohtaan on leviämässä. Ihmiset haluavat ihan ehdoin tahtoin joutua tietämään jotain vähän kaikesta osatakseen itse valita parhaan mahdollisen hammaslääkärin, osatakseen itse koostaa itselleen parhaan mahdollisen ruoka-annoksen ja niin edelleen...) Mutta mikä tähän ajaa - onko se jokin minulle tuntematon nautinto vai jokin minulle tuntematon pelko - siitä minulla ei ole mitään teoriaa. Olen kuitenkin itse modernin työnjaon suuri ystävä.

Tämä ei ehkä liity mitenkään mihinkään ylläsanottuun, mutta henk.koht. ulkoistan mieluusti valitsemista paitsi asiantuntijoille myös esimerkiksi sattumalle ja tiedostamattomalleni. Kaikki kolme ovat sympaattisempia kuin ne tahot, jotka yrittävät vain tehdä rahaa ja samalla erilaisin valintarituaalein vierittää vastuun mahdollisesta tyytymättömyydestäni kokonaan minulle ("meiltä saa kyllä hyviäkin patonkeja mutta mitäs itse valitsit täytteen kanssa yhteensopimattoman pohjan..." ). Mietin tässä juuri, että nimenomaan sattumalle ja tiedostamattomalle varaamani tila taitaa näkyä esimerkiksi kirjastonkäyttötottumuksissani. En osaa olla semmoinen paradigmaattinen kirjastoasiakas, joka lukemisen loppuessa kipaisee lähikirjastoon sillä asenteella, että valitsenpa tässä nyt saatavissa olevien niteiden joukosta parhaan lukeakseni seuraavaksi sen. Saati että miettisin, montako kirjaa ehkä ehdin lähiaikoina lukea ja lainaisin sitten tilanteeseen sopivan määrän - juuri ne parhaat saatavilla olevat tietenkin. Ajatuskin moisesta ahdistaa, minkä vuoksi kirjastonkäyttöni painottuu varailuun. Teen varauksia hövelisti, poikkean kirjaston tietokantaan aina kun minussa jonkin lukemani/kuulemani perusteella herää kiinnostus johonkin kirjaan. Varauslistalla on koko ajan useita kirjoja ja jää ihan sattuman varaan missä järjestyksessä ne saapuvat noudettaviksi ja ehdinkö niitä juuri sillä hetkellä noutaa saati lukea. Näin tulen kanniskelleeksi kirjoja edestakaisin ja maksaneeksi paljon varausmaksuja sellasistakin kirjoista, jotka lopulta palautan lukemattomina - mutta se on pieni hinta siitä, että samalla vältän kiusalliset tilanteet, joissa pitäisi kirjaston hyllyn äärellä tietoisesti valita, lukeako seuraavaksi kirja a vai kirja b. Jokainen kirja saapuu luokseni omarytmisesti omaa tietään, ilman minkäänlaista vertailua muihin kirjoihin. Luontevasti löydän itseni lukemasta milloin mitäkin ilman että missään vaiheessa huomaisin valitsevani yhden kirjan toisen sijaan. Ja hyvä niin.