Espoo Cinekin meni sitten. Erinomainen ohjelmistohan niillä, kuten aina. Olisipa vain ehtinyt siitä nauttia. Yksi Espoo Cinen huonoimpia puolia on, että se tapahtuu Espoossa, joka on yllättävän kaukana ollakseen niin lähellä. Siis Helsingistä katsoen. (Ja helsinkiläisistähän festivaalin yleisö kuitenkin pääosin koostuu, kuten voi festivaalibussien käyttöasteestakin päätellä.)
Onnistuin minä jotain näkemäänkin. Esimerkiksi Francois Ozonin Le refugen, joka kuvasi raskaana olevan heroinistin kesänviettoa. Teos oli aiheeseensa nähden kepeä ja pitkälle estetisoitu; hyvä niin. En minä elokuvasta sen aiheen takia ollut kiinnostunut, vaan Ozonin.
Tämän romanialaisen avioerodraaman puolestaan halusin nähdä koska se oli romanialainen ja koska kaikki aiemmin näkemäni uudehkot romanialaiselokuvat (n. 3 kpl) ovat olleet kerrassaan kiehtovia. No, tuo ei ollut. Elokuvallisesti ihan toimiva toki, mutta sisällöllisesti siinä oli vaikea nähdä mitään järin raikasta. Brittiviritelmästä The Secret Diaries of Miss Anne Lister puolestaan opin ainakin sen, että jos vahvasti fyysisyyteen nojaava sovinnainen komediallisuus jonnekin sopii, niin ehkäpä sitten romanttiseen pukudraamaan: sopiva annos ylinäyteltyjä ilmeitä ja hassuja anakronismeja nyrjäytttää pukudraaman ihan viehkeäksi viihteeksi.
L.Onerva -aiheisen näyttelynkin tänään näin. Löysin itsestäni paatuneen konservatiivin, joka jääräpäisesti tahtoisi pitää erilaiset näyttelynrakennuksen lajityypit erillään toisistaan. Onhan nyt selvästi yksi asia kerätä yhteen taideteoksia tietyn teeman/ajan/paikan/henkilön ympäriltä, toinen asia kerätä dokumentaarista museoesineistöä tietyn teeman/ajan/paikan/henkilön ympäriltä ja kolmas asia rakennella edellä mainitun kaltaisten objektien inspiroimana uusia vuorovaikutteisia installaatioita. Jos yritetään yhtä aikaa kaikkia kolmea, eikö siitä tule hirveä sotku vain?
En kyllä keksi yhtään hyvää tahi edes välttävää perustetta näkemykselle, ettei taidemuseota saisi mieltää museoksi museoiden joukossa; itse vain en taida osata mieltää. Kieltäydynkin täten nimeämästä L.Onervan käyttämää (käyttämän kaltaista?) ruokatermosta Viikon Vitriiniesineeksi. Annan sen sijaan tämän arvonimen Tennispalatsin taidemuseota Kampin metrolaiturilla mainostaville Ibis-linnuille. Ne ovatkin kyllä niin hämmentäviä, että on jo useampana päivänä melkein mennyt metro sivu suun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti