torstai 18. marraskuuta 2010

Ihan tyypillinen fanikin vielä

Maarit Verrosesta vielä sen verran, että kaikki lukemani verroset ovat olleet jollain tapaa kiehtovia, vaikkei monikaan niistä ole kirjana onnistunut ollenkaan siten kuin nämä kaikkein yhteiskunnallisimmat. Verronen kuvaa toistuvasti aivan tiettyä (neuroottisuudessaan ja omahyväisyydessään lievästi ärsyttävää) ihmistyyppiä - sellaista, joka on sangen yleinen elävässä elämässä mutta jostain syystä siivottu pois kaunokirjalllisuudesta.

Jos minulle annettaisiin mahdollisuus henkilökohtaisesti tutustua vapaasti valitsemaani kotimaiseen nykykirjailijaan – esimerkiksi “mukaan autiolle saarelle” -menetelmällä – valitsisin ilman muuta Maarit Verrosen.

Pirkko Saisiota puolestaan en ottaisi autiolle saarelle, sillä hän on sillä tapaa itsensä henkilöbrändännyt, että tässähän tuntuu siltä kuin tuntisin hänet jo muutenkin. Että mitäpä sitä enää.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin: olen kiihkeä Saisio-fani. Niinkin kiihkeä, etten edes kaikki tahdonvoimani keskittäen kyennyt pidättäytymään ottamasta Lokikirjaa kirjaston uutuushyllystä, vaikka jo muutaman sekunnin selailusta arvasin, että laadukas taide-elämys sen lukeminen ei tulisi olemaan.

Eikä totisesti ollutkaan.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin: nautin Lokikirjasta suuresti. Luin sen yhteen menoon ja hihitin lukiessani ainakin joka toiselle kömpelölle puujalkavitsille.

Mutta olihan se jotenkin kauhean kiusallista. Kiusallisuuden perusrakenne: fani huomaa että on muitakin faneja ja alkaa nähdä miten suurella ammattitaidolla hänen fanituskohteensa on fanituotteeksi rakennettu. Alkaa tuntea faniutensa epäautenttiseksi - sillä juuri siitä on Lokikirjan olemassaolo eli kustannetuksi tuleminen täysin kiistaton todiste. Mistään muusta syystä kuin vahvan faniuden jo riivaamana ei yksinkertaisesti kukaan moista lukisi. On selvää että Siltalalla tiedetään tämä: siellä brändäysryhmässä on suunniteltu, että kyllä näitä kaikkia puuduttavia vieras- ja ruokalistoja ihan hyvin julkaista, kunhan jossain vain salaperäisesti vilahtelee persoona Saisio.

No tämmöistä on fanin arki. Lokirjan jatko-osankin varmaan luen, jos ilmestyy. Puolustuksekseni sanottakoon, että enemmän silti odotan Voimattomuuden ja Kohtuuttomuuden jatko-osaa (eikö sen trilogia pitänyt olla?) ja olen vilpittömästi sitä mieltä että 90% Saision tuotannosta on myös ihan oikeasti eli faniudestani riippumatta hyvää kaunokirjallisuutta. Vaikkei sitä tietysti Lokikirjasta arvaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti