tiistai 1. maaliskuuta 2011

Älkää pakottako valitsemaan

Vaikka en periaatteessa mitenkään vastusta sitä, että standardoidut ketjut myyvät nälkäisille kaupungissaliikkujille täytettyjä patonginpaloja, en ole monta kertaa asioinut Subwayssä, sillä jotenkin minua jo ensikokemalta suunnattomasti ärsyttivät ne siellä suorastaan koomisiin mittoihin venytetyt valintarituaalit. Asiakkaan tehtävä on valita erikseen ainesosat, joista annos koostetaan, ja jopa noinkin yksinkertaisen ja arkisen tuotteen saadakseen täytyy ottaa kantaa lukemattomiin kysymyksiin. Samanlainen meno tuntuisi olevan esimerkiksi yhä useammassa sellaisessa kahvilassa, josta saa salaatteja. Salaattiannosvalikoimaa ei haluta tehdä valmiiksi, vaan asiakas pannaan koostamaan salaattinsa osista, siis omien paatuneiden ennakkoluulojensa mukaiseksi. Hämmentävää. Jos menen kahvilaan nauttimaan salaaattini, niin tausta-ajatuksenani luonnollisesti on, että joku kulinaria-alan ammattilainen tietää minua paremmin mikä ainesosa sopii yhteen minkäkin muun ainesosan kanssa ja mikä kastike sopii millaisiinkin ainesosayhdistelmiin. Näin minulle voidaan tarjota harkittu, hyväksi havaittu elämys, jota en olisi ymmärtänyt pyytää mutta josta huomaan pitäväni. Tätä varten ammattilaisen ei tietenkään salaattiannosten kyseessä ollen tarvitse itse olla asiakaspalvelussa - riittää että hän on kertaalleen vaivautunut suunnittelemaan tarjottavat annokset. Muutaman perusyhdistelmän siis.

Juuri ruoka-asioissa minun on helppo uskoa pitäväni ihan niistä samoista makuyhdistelmistä, joista ihmisten on havaitu tilastollisesti pitävän. Jos asiakas ei hyväksy tätä luottamusta lähtökohdakseen ja tietää itse paremmin, hän on toki aina voinut antaa erityisohjeita siitä, miten juuri hänen annoksensa tulee tehdä ruokalistasta poikkeavalla tavalla. Mutta miksi tässä yritetään antaa kaikille snobbailurooli? Tai ehkä se rooli pikemminkin viedään pois yhtäläisesti kaikilta tekemällä yksilöllisestä mausta niin tavallista, että se on otettava oletusarvoksi jopa pikaruokapaikoissa?

En tiedä miten päin tämä menee - mutta jotenkin tämäkin ilmiö tuntuu liittyvän hinkuun lisätä myös niitä vakavampia valinnanvapauksia. Siis koskien esimerkiksi juuri lääkäreitä. Ja valitseminen tarkoittaa aina hirveästi ylimääräistä lisätyötä (tiedonhakua) jokaiselle tehtävänsä vakavasti ottavalle valitsijalle.

Totta puhuen en kuitenkaan koe vaihtoehtojen joukosta valitsemista kiusalliseksi vain siihen liittyvän ylimääräisen työn ja vastuun vuoksi, vaan myös koska se koettelee turhamaisuuttani. Kaikenlainen valitseminen tuntuu lähtökohtaisesti vähän nöyryyttävältä, sehän nyt on alamaisen toimi par excellence. Juuri valitsemisaktissa tulee osoittelevalla ja räikeällä tavalla ilmi, että joku muu taho on muovaa ensin vaihtoehdot valintaani varten; itse valintatapahtuma tuntuu ensisijaisesti kyseisen tahon vallan pönkittämisrituaalilta. Siksi pidän sellaiset rituaalit mieluiten häveliäästi pienimuotoisina ja valitsen ihan vaivihkaa, salaa itseltänikin. Kun selitän itselleni, että en muka ole ylipäätään tehnyt elämässäni mitään "valintoja" eri "vaihtoehtojen" välillä, tunnen oloni jotenkin...no, eheämmäksi ja autonommisemmaksi. Olennoksi, joka vain vääjäämättömästi toteuttaa omaa sisäistä olemustaan kulloisissakin ulkoisissa olosuhteissa.

En tiedä onko valiintatilanteiden kokeminen nöyryyttäviksi vain oma perversioni. Ehkä ihmisillä vain on omat syynsä esiintyä urheasti kaikkitietävinä valitsijoina ko. tunteesta huolimatta. On joka tapauksessa vaikea välttyä vaikutelmalta, että jokin epämääräinen kammo tai paheksunta modernia asiantuntijuuteen perustuvaa työnjakoa kohtaan on leviämässä. Ihmiset haluavat ihan ehdoin tahtoin joutua tietämään jotain vähän kaikesta osatakseen itse valita parhaan mahdollisen hammaslääkärin, osatakseen itse koostaa itselleen parhaan mahdollisen ruoka-annoksen ja niin edelleen...) Mutta mikä tähän ajaa - onko se jokin minulle tuntematon nautinto vai jokin minulle tuntematon pelko - siitä minulla ei ole mitään teoriaa. Olen kuitenkin itse modernin työnjaon suuri ystävä.

Tämä ei ehkä liity mitenkään mihinkään ylläsanottuun, mutta henk.koht. ulkoistan mieluusti valitsemista paitsi asiantuntijoille myös esimerkiksi sattumalle ja tiedostamattomalleni. Kaikki kolme ovat sympaattisempia kuin ne tahot, jotka yrittävät vain tehdä rahaa ja samalla erilaisin valintarituaalein vierittää vastuun mahdollisesta tyytymättömyydestäni kokonaan minulle ("meiltä saa kyllä hyviäkin patonkeja mutta mitäs itse valitsit täytteen kanssa yhteensopimattoman pohjan..." ). Mietin tässä juuri, että nimenomaan sattumalle ja tiedostamattomalle varaamani tila taitaa näkyä esimerkiksi kirjastonkäyttötottumuksissani. En osaa olla semmoinen paradigmaattinen kirjastoasiakas, joka lukemisen loppuessa kipaisee lähikirjastoon sillä asenteella, että valitsenpa tässä nyt saatavissa olevien niteiden joukosta parhaan lukeakseni seuraavaksi sen. Saati että miettisin, montako kirjaa ehkä ehdin lähiaikoina lukea ja lainaisin sitten tilanteeseen sopivan määrän - juuri ne parhaat saatavilla olevat tietenkin. Ajatuskin moisesta ahdistaa, minkä vuoksi kirjastonkäyttöni painottuu varailuun. Teen varauksia hövelisti, poikkean kirjaston tietokantaan aina kun minussa jonkin lukemani/kuulemani perusteella herää kiinnostus johonkin kirjaan. Varauslistalla on koko ajan useita kirjoja ja jää ihan sattuman varaan missä järjestyksessä ne saapuvat noudettaviksi ja ehdinkö niitä juuri sillä hetkellä noutaa saati lukea. Näin tulen kanniskelleeksi kirjoja edestakaisin ja maksaneeksi paljon varausmaksuja sellasistakin kirjoista, jotka lopulta palautan lukemattomina - mutta se on pieni hinta siitä, että samalla vältän kiusalliset tilanteet, joissa pitäisi kirjaston hyllyn äärellä tietoisesti valita, lukeako seuraavaksi kirja a vai kirja b. Jokainen kirja saapuu luokseni omarytmisesti omaa tietään, ilman minkäänlaista vertailua muihin kirjoihin. Luontevasti löydän itseni lukemasta milloin mitäkin ilman että missään vaiheessa huomaisin valitsevani yhden kirjan toisen sijaan. Ja hyvä niin.

7 kommenttia:

  1. Hmm. Minusta ei ole mitään ristiriitaa siinä, että asioissa, jotka liittyvät puhtaasti elämäntapaan – kuten ruuassa – suvaitaan kaikkia monimuotoisia erilaisuuksia, kun taas asioissa, jotka liittyvät yhteiskunnallisiin välttämättömyyksiin, pidetään kiinni siitä mikä oikeasti on hyvää. Tiedän kyllä, että 1990-luvun valinnanvapausutopioissa meni yleensä hoidot ja vellit sekaisin, mutta onko sen pakko olla niin?

    VastaaPoista
  2. kerrankin joku jakaa angstini tuosta Subwayn systeemistä. moni tykkää siitä juuri samasta syystä. mietin että jos kaikki pitää valita niin mitä varten siellä on ne valmiit nimet ja patongit joiden sisällä näyttäisi olevan *jotain*. jos tilaan kalkkunasubin niin haluan juuri sen - vakioasetuksilla. olen yrittänyt vältellä patonkityypin valintaa sanomalla "ihan sama" kun kysytään mutta siitä seuraa hämmennystä ja dialogia joten helpommalla pääsisi kun sanoisi vaan jotain. jonkinlainen kompromissi on että työntekijä ehdottaa jotain ja minä nyökyttelen. joko hän ehdottaa sitä jonka tietää paraiten sopivan, tai omaa suosikkiaan tai sitten vaan sitä mikä on helpoiten saatavilla - aivan sama oikeastaan.

    VastaaPoista
  3. Harhakuvitelma, että itsellä olisi kyky valita paras vaihtoehto, on aika tiukassa. Siitä ei varsinaisesti kai eroon pääsekään, koska se liittyy niin vahvasti tarpeeseen tuntea olevansa kontrollissa. Mutta usein jos jotain päätöstä tai asiaa reflektoi, niin tajuaa taas, että todennäköisesti paras vaihtoehto on antaa jonkun muun tehdä valinta.

    (Sattumalta itsekin juuri kirjoitin vähän aihetta sivuten siitä, että haluaisin ulkoistaa oman ehdokasvalintani vaaleissa.)

    VastaaPoista
  4. Kun kävin ensimmäistä kertaa Suomessa kapakassa, pyysin baarimikolta maailmanmiehen ottein oluen. Olinhan jo käynyt moneen kertaan pubeissa Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa, missä oli aina oletusarvokalja ja yleensä se oli jotain syystä suosittua lajia.

    Baarimikko kysyi niinkuin tietämättömältä räkänokalta kysytään, että mitä olutta ja millainen annos. Rehvakkuuteni oli tiessään, testosteroniarvoni syöksyivät pohjalukemiin ja vieläkin vähän itkettää kun ajattelen sitä kokemusta.

    VastaaPoista
  5. Keiju,

    En minä tässä ole ollut viemässä keltään "oikeutta monimuotoisuuteen". Minua vain vilpittömästi ihmetyttää, etteivät ihmiset kovin laajamittaisesti tunnu tuskastuvan sen kummemmin typeriin pikku valintoihin liittyvästä triviaalista valintatyöstä kuin myöskään isoihin valintoihin sisältyvästä (kohtuuttomasta) vastuusta. Näiden kahden ilmiön välinen yhteys on puolestaan siinä, että jatkuva pienten näennäisvalintojen tekeminen toimii tapana tuottaa sellaisia ihmisiä, joille eri vaihtoehtojen väliltä "valitseminen" on luonteva maailmassaolemisen tapa kontekstissa kuin kontekstissa. Kunnon kuluttajia siis.

    Ehkä asian voisi jopa ilmaista niinkin, että minusta valitseminen (se että yksittäinen ihminen voi valita ja joutuu valitsemaan jonkin useammasta toisensa pois sulkevasta vaihtoehdosta) kuuluu jo määritelmällisesti tragedian piiriin. Rakentamalla ehdoin tahdoin arki täyteen näennäisiä pikku valintatilanteita hälvennetään näkyvistä juuri valitsemisen traagisuus.

    VastaaPoista
  6. Jenni,

    Rohkeaa toimintaa. Minä sain tenttaustilanteesta heti sen mielikuvan, että "ihan sama" -tyyppinen vastaus olisi tulkittu niin anteeksiantamattomaksi tahalliseksi provokaatioksi, etten uskaltanut edes kokeilla.

    Tommi,

    tarkoittaako tämä, että asiakkaiden nöyryyttäminen heitä valintarituaaleihin pakko-osallistamalla saattaisi olla vallankäytön muotona jopa vanhempi ilmiö kuin Subway Suomessa? (Kommentissasi kun on vähän tuollainen kaukomuisteleva ote.)

    Jarno,

    Minulle puolestaan äänestyspäätös on se jonka ehkä kaikkein viimeisenä ulkoistaisin. Ajattelinkin juuri blogata nimenomaan tästä...

    VastaaPoista
  7. Luulen, että baarimikkojen tehtävä on suitsia yksittäisten asiakkaiden rehvakkuutta toisten viihtyvyyden takaamiseksi.

    VastaaPoista