Päätin aloittaa blogin. Jostain syystä uskon, että bloggaaminen olisi minulle tässä elämänvaiheessa terveellinen harrastus, vaikkei minulla ole edes mitään käsitystä siitä, minkä lajityypin blogi tästä sitten voisi tulla. Ehkä vain annan sen vapaasti kehkeytyä millaiseksi on kehkeytyäkseen. Sen kuitenkin täten päätän, että aion tänne ihan siekailematta raportoida arjen tapahtumia eli siis blogata tyyliin, jota blogien kulta-aikaan vuosituhannen vaihteessa kutsuttiin paheksuvan itseironiseen sävyyn haircutiksi. Haircuttia olisi kertoa että söin tänään porkkana-papu-aurajuustopaistosta (no niin muuten söinkin), ja tukahduttaa kaikki epäilykset siitä, ettei kyseinen tieto luultavasti kiinnosta ketään muita kuin ehkä niitä, joiden kanssa minulla on reaalimaailmassakin tapana syödä ja joiden kanssa ei siis ole tarkoituksenmukaista kommunikoida blogivälitteisesti. Haircutin ideaan kuuluu myös, että omia makumieltymyksiä esitellään laajalti. Esitystapa on kuitenkin konstailematon. Lukemistaan kirjoista ja näkemistään elokuvista voi kertoa olivatko ne hyviä vai huonoja silloinkin kun ei niistä muuta kerro. Ääritapauksessa voi alkaa antaa niille tähtiä.
Käsittääkseni ihmisillä on nykyisin tapana pullautella nämä haircut-asiat esiin facebook-statuksissaan (jolleivät ole onnistuneet jalostamaan arkeaan lifestyleksi ja laittaneet sitä lifestyle-blogiin). Tämä on silkkaa ennakkoluuloa ja toisen käden tietoa, sillä en ole ikinä ollut facebookissa - luultavasti koska kuvittelen sen juurikin sellaiseksi toimintaympäristöksi, jossa ihminen lamaantuu täysin, jollei tunne riittävän suurta varmuutta arkisattumustensa ja makumieltymystensä raportoinnin mielekkyydestä.
Ja jossainhan sitä on harjoiteltava, mikäli aikoo ikinä tulla kypsäksi astumaan facebookiin.
Ainoa tietoinen periaatelinjaukseni on siis välttää banaliteettien välttelyä. Mutta totta puhuen luulen, että päädyn lopulta täälläkin lähinnä esittämään mielipiteitä, kritisoimaan, analysoimaan ja saarnaamaan. Näin siksi että minussa havaitusti herää tarve kirjoittaa varmimmin silloin kun olen ärtynyt, tuohtunut tahi epätoivoinen maailman käsittämättömyyksien edessä.
Kaunokirjalliseen moodiin tuskin noin vain liu'un; sellainen edellyttäisi tietoista genrevalintaa.
Miettiessäni äsken tälle blogille nimeä yritin mielessäni visualisoida millaisen blogin haluaisin jos blogini olisi aineellinen olio.
Päädyin haluamaan tästä ison, epäsäännöllisen muotoisen ja monisärmäisen astian, sellaisen läpinäkyvän, jossa on sisällä eri kokoisia ja muotoisia kiinteitä kappaleita. Kun astiaa ravistelee tai vain kääntää sen uuteen asentoon, kappaleet törmäilevät toisiinsa ja kimpoilevat astian seinistä, asettuvat uusiin muodostelmiin.
Astian väljyys on tässä tärkeää, se että osaset mahtuvat hölskymään irrallisina toistensa lomassa eivätkä ala vaivihkaa muodostaa mitään kokonaisuuksia, tartu pysyvästi kiinni toisiinsa.
Samoin tärkeää olisi, että astia on arkinen, ruma ja kulmikas. Estetisointia tahdon nyt välttää! Ja turhaa dramatiikkaa, joten lasin sijaan läpinäkyvä astiani voisi olla jotain harmahtavaa pleksiä. Semmoinen ei mene rikki, vaikka olisi vähän isompia ja terävämpiäkin esineitä hölskyteltävien joukossa. Naarmuuntuu vain.
No, ei sitten tullut mieleen tuontyyppiselle konkreettiselle objektille mitään nimeä. Ei tämä nyt sentään mikään hölskyttämökään voi olla. (Juuri näin tuloksettomiksi teennäiset pyrkimykseni konkretiaan useinkin osoittautuvat. Voi voi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti