Talvet ovat kyllä ikäviä. Kylmyys tuntuu kipuna, keuhkoissa etenkin. Kämmenselkiin nousee kummaa kylmäihottumaa ja kun haen apteekista voidetta ihottumalleni, voide jäätyy kotimatkalla ja muuttuu koostumukseltaan levittämiskelvottomaksi. Myös hieman suojaisemmassa säässä on haittansa: jalkojen alla lipeilevässä lumimuhjussa käveleminen tuntuu tuskastuttavalta, tuskastuttavammalta kuin voisi mitenkään järkevästi olettaa tuntuvan. En yleensä ole kovinkaan altis ärsyyntymään siitä, etteivät asiat kuten pisteestä a pisteeseen b käveleminen suju täysin odotetulla nopeudella ja tehokkuudella, mutta lipsuvassa lumessa tarpoessa tulevat mieleen kaikki ne painajaisunet, joissa kulku tahmaa täsmälleen sillä samalla tavalla mutta pahemmin. Ja niitähän näkyy vähän väliä. Voi olla, etteivät sen painajaislajityypin unet ammenna suoraan sen kummemmin lumimuhjussa kuin juoksuhiekassakaan kävelemisen kokemuksesta, ehkä ne ovat jotain arkaaista ja universaalia. (Tai sitten niitä eivät useimmat edes näe, enpä ole tullut moneltakaan kyselleeksi.)
Se on silti kaunista, kun lumi kinostuu ikkunalaudalle niin että ikkuna alkaa hyvää vauhtia muurautua umpeen. Ei uskoisi fyysisesti mahdolliseksi, etenkään näin neljännen kerroksen ikkunan kyseessä ollen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti