maanantai 19. heinäkuuta 2010

Makuarvostelmia 3: värit

Jos noudattaisin vaistoani, pukeutuisin pelkkiin ruskeisiin vaatteisiin. En noudata, mutta tämä vaisto on riivannut minua jo muutaman vuoden. Minua viehättävät monet ruskeat: tummanruskeat, kastanjanruskeat, kaikki punaiseen ja oranssiin vivahtavat ruskeat.

Ehkä jotain maastonvihreää tekstiiliä on hyvä olla taustaksi, jota vasten ruskean ruskeus paremmin erottuu.

Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että vihreä kuin vihreä sopii parhaiten yhteen toisten vihreiden sävyjen kanssa. Aina jos menen kameran kanssa luontoon kesällä, tuloksena onkin joukko tutkielmia tästä nimenomaisesta ilmiöstä. (Sen sijaan esimerkiksi horisonttien päälle en paljon ymmärrä. Kuka senkin on keksinyt, että maata ja taivasta pitäisi olla alvariinsa suhteuttamassa toisiinsa? Näyttävät paremmilta erillisinä, IMHO.)

Olen tänä kesänä kovasti koettanut testimielessä käyttää erästä lähilähimmäiseni hylkäämää valko-keltaista paitaa, jota on mainostettu väriltään omaa vaatevalikoimaani paremmin hellesäihin sopivaksi. Sitkeästi olen jatkanut sopeutumiskoetta, mutta edelleen peilit vähän säikäyttävät minua keltavalkoista heijastaessaan; tuntuu kuin olisi jotenkin naamioitunut. Tämä havainto yllätti minut, sillä olen aina kuvitellut, että kaikista ihmisistä juuri minulle on ihan se ja sama, mitä on milloinkin päällä. En ikinä ole tuntenut halua "ilmaista itseäni" valitsemalla kivan yksilöllisiä vaatteita tai muuta sellaista. Mutta ilmeisesti ainoat rajat menevätkin juuri väreissä: en vain koe olevani ihminen jollainen luontevasti voisi pukeutua valkoiseen tai keltaiseen. (Tai pinkkiin tai turkoosiin tai pastellisävyihin?).

Kirkkaista väreistä on oranssi ehdoton suosikkini. Helsingin metrot ihan viehättävät silmääni. Oranssi on ehdottomasti ainoa oikea väri teltalle, jopa itse telttailun väri.

Teltoista poiketen vanhat rapatut kivitalot ovat kyllä ehdottoman kauniita kaikissa kirkkaissa väreissä, pastellisinakin. Ja ruskeina tietty. Niin että aika liberaaleja tässä loppuviimeksi ollaan, värikysymyksissäkin. (Toivottavasti joku nyt ärsyyntyy svetisismistä ”kirkkaissa väreissä”, jotta voin sitä huolettomasti käyttäessäni tuntea oloni vieläkin liberaalimmaksi.)

4 kommenttia:

  1. Loppuviimeksi?!?

    VastaaPoista
  2. jepjep, nimenomaan! hauskaa että provosointi on näin helppoa...

    VastaaPoista
  3. Oletko kokeillut pelkästään ruskeisiin vaatteisiin pukeutumista? Se voisi näyttää hauskalta. On muuten harmi, että ruskean ja oranssin yhdistäminen tuo mieleen 60-luvulla vakosametilla päälystetyt sohvaryhmät, jotka haisevat epämäärisen nuhjaisilta.

    VastaaPoista
  4. Minusta ruskea ja oranssi muodostavat oikein miellyttävän yhdistelmän. Ehkä tämä on jotain tiedostamatonta regressiivistä kaipuuta lapsuuden värimaisemaan; kieltämättä muistan olleeni 70-luvulla tekemisissä ruskean vakosamettisohvan kanssa.

    VastaaPoista