Kielenhuoltofasismista

Yllättävää kyllä minäkin alan harkita liittymistä niihin, joiden mukaan kielenhuoltajat ovat mentaliteetiltaan vastenmielisen fasistista porukkaa. En tarkoita, etteikö ole hyvä määrätä miten pilkkuja käytetään tai mikä on minkäkin sanan virallinen kirjoitusasu. Sellaisissa asioissa kielennhuoltoasiantuntijat saisivat antaa jyrkempiäkin määräyksiä; mielihyvin pyrin niitä noudattamaan, vaikken ehkä aina ihan onnistu.

Mutta oletteko olleet todistamassa, kun ammattimainen kielenhuoltaja saa tilaisuuden hyökätä ”kapulakieliseksi” määrittelemänsä tieteellisen tai hallinnollisen tekstin kimppuun? Kohtasin äskettäin kielenhuoltokouluttajan työssään ja minua todella pelotti se varmuus, jolla kielenhuoltokouluttaja tiesi, että kapulakielisyydessä oli kyse vain kirjoittajan turhamaisesta itsetehostuksesta. Pelotti se varmuus, jolla kielenhuoltokouluttaja veti mutkat suoriksi ja "käänsi" alkuperäiset lauseet aktiivissa oleviksi päälauseiksi, terveiksi ja elinvoimaisiksi ja vahvoiksi lauseiksi joiden merkitys... ei nyt vain ollut sama. Pelotti se varmuus, jolla kielenhuoltokouluttaja julisti, ettei abstraktien ja monimutkaisten muotoilujen valitsemisen takana tosiasiassa ole mitään ajatusta, vaikka minun ainakin oli kaikkien hallintokielisten esimerkkilauseiden kohdalla helppo keksiä ajatuksia, jotka siellä voisivat olla, siis syitä jättää asioita auki ja tyytyä varovaiseen ja ehdolliseen ilmaisuun.

Samaa suoranaista vihaa ammattimaiset kielenhuoltajat tuntevat tietysti myös ihmistieteellisen diskurssin omimpia piirteitä kohtaan. Akateemisen puheen suhteen olen kai jäävi, joten ei siitä sen enempää - mutta oli suorastaan yllättävää havaita, miten selvästi sympatiani liukuivat myös hallintobyrokraattien puolelle, kun vastassa oli verenhimoisen populistinen kielenhuoltajafasisti (ja tietenkin joukko tämän myötäilijöitä, aina valmiina naureskelemaan kaikille tärkeilijöille).

On toki aina hienoa, jos ajatus saadaan siististi ja selkeästi sanallistettua, mutta kyllä minusta seuraavaksi paras vaihtoehto on jättää lukijalle näkyviin, ettei ajatusta ole täysin saatu sanallistettua ja panna lauseeseen mukaan jotain vinkkiä siitä miksi ei. Samaa semioosiahan tässä pyöritetään, kieli on ajattelun väline ja yhden ajattelu jatkuu mihin toisen päättyy. Miksi siis joka jumalan väliportaassa tulisi tuottaa jotain ”valmista”, jos ja kun valmiiksi saattaminen tarkoittaa sitä, että sujuvuuden nimissä väkivalloin karsitaan pois osa ajatustyöstä, joka jo on tehty? (Tietenkin ajatustyö joissain tapauksissa sujuvoittaa ilmaisua mutta vähintään yhtä usein se vie poispäin sujuvasta.)

Ymmärrän kyllä mainiosti, että erilaisten lakien ja määräysten ensisijaisena silmämääränä on olla selkeitä. Yksiselitteisen selkeästi muotoiltu (ja vaikka sitten sisällöltään täysin huono ja epäoikeudenmukainen) laki on aina parempi kuin tulkinnanvarainen ja epäselvä laki – tämän toki riennän myöntämään ihan ensimmäisten joukossa. Mutta en tosiaankaan ymmärrä, miksi lainsäädäntötyö tulisi ottaa jonkinlaiseksi kielenkäytön paradigmaesimerkiksi.

Että tämmöisissä tunnelmissa tänään.